Mainettaan parempi TE-koulutus

Pitkäaikainen työsuhteeni päättyi 9 kuukautta sitten YT-neuvotteluiden tuloksena. Alusta alkaen oli selvää, että haluan käyttää työttömyysaikani lisäkoulutuksen hankkimiseen – meillä Suomessa kun on sellainen hieno systeemi, joka mahdollistaa kouluttautumisen työttömyysetuuksilla.

Uskoakseni projektiluonteinen työ tulee tulevaisuudessa vain lisääntymään, joten oman koulutuksen täydentäminen niiltä osin tuntui erityisen hyvältä vaihtoehdolta. TE-palveluiden kautta hain ja pääsin puolivuotiseen korkeakoulututkinnon suorittaneille suunnattuun Projektiosaajakoulutukseen.

Itseäni ärsyttää, kuinka TE-palveluiden järjestämiä koulutuksia leimataan milloin milläkin perustein. ”Pakotetaan ihmiset koulutukseen niin työttömyystilastot näyttää paremmalta.” No, varmasti on sellaisiakin kursseja, joille työttömiä työnnetään puolipakolla. Mutta onko esimerkiksi työnhakuvalmennus henkilölle, jonka työnhaku ei ole tuottanut tulosta sellainen? (Jätän nämä pari aiheeseen liittyvää Jari Parantaisen loistavaa blogikirjoitusta tähän…)

http://www.pollitasta.fi/2013/08/mita-tyonhakija-voisi-oppia-einsteinilta/

http://www.pollitasta.fi/2014/05/auttaisiko-viela-yksi-tyohakemus/

http://www.pollitasta.fi/2013/05/yrittajan-vinkki-tyottomalle/

Työtä palkatta?

Käymäni Projektiosaajakoulutuksen parasta antia ei mielestäni ollut itse kurssi – joka sinänsä oli itsessäänkin loistava – vaan koulutukseen sisältyvä kolmen kuukauden mittainen harjoittelurupeama. Kyllä! Kehuin juuri kurssin parhaaksi anniksi ”palkatonta työntekoa”!

heap of euro close up
Työnhaussa kaikki työnteon tuoma lisäarvo ei ole mitattavissa euroissa!

Mitä se palkka on? Miten se pitäisi määritellä? Koulutuksesta johtuen saan jo valmiiksi korotettua ansiopäivärahaa, joka antaa – ei yltäkylläisen, mutta riittävän – toimeentulon. Mitä lisäarvoa tämä niin sanotusti ”palkaton” työharjoittelu sitten minulle tuo?

  1. Pääsen testaamaan hankkimaani osaamistani käytännössä. Sain harjoittelupaikan organisaatiossa, jossa sekä minun, että organisaation tarpeet kohtasivat ja pääsin kirjoittamaan hyvin itsenäisesti erästä suurehkon kokoluokan hankesuunnitelmaa.
  2. Hankesuunnitelman, sekä koko harjoittelun tiimoilta olen saanut luotua lukuisia uusia kontakteja, joista mikä tahansa voi jossain vaiheessa osoittautua tulevaisuuteni suunnan kannalta merkittäväksi.
  3. Näyttö! Tämä on mielestäni tärkein osa ”palkattoman” harjoittelujakson tuottamasta lisäarvosta. Rekrytointi on aina riski työnantajalle, sen olen todennut itsekin rekrytoituani noin 50 nuorta ensimmäiseen ”oikeaan” työpaikkaansa. Minulla on harjoittelun myötä ollut kolme kuukautta aikaa näyttää osaamiseni. Olen tehnyt parhaani minimoidakseni tuon riskin, sillä jonain päivänä työharjoittelupaikallanikin voi tulla tarve – sanotaan vaikkapa tuon kirjoittamani hankesuunnitelman tiimoilta – rekrytoida kaltaistani osaamista riveihinsä. Teen toisin sanoen koko ajan myyntityötä markkinoimalla osaamistani!

Mitä se palkka on? Palkka on lisäarvoa, jonka työ tuo tekijälleen. Olen saanut harjoittelujaksoltani palkkana joitain sellaista, mitä ei rahalla voisi saada. Työsuhteessa ollessani toki tulen jatkossakin pyytämään työn tuoman lisäarvon pääosin rahassa.

Projektiosaajakoulutukseni päättyy 29.7.2014, joten olen vapaa ja avoin uusille mahdollisuuksille! Tarvitsetko joukkueeseesi kaupallisesti suuntautunutta palveluorientoitunutta projektiosaajaa? I’d love to work for you! Tsekkaa lisää https://yritappaite.wordpress.com/about/

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s